LEGO Group on tanskalainen leikkikaluja valmistava perheyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Tanskan Billundissa. Muut päätoimistot sijaitsevat Yhdysvalloissa Enfieldissä, Isossa-Britanniassa Lontoossa, Kiinassa Shanghaissa sekä Singaporessa. Yhtiö tunnetaan valmistamistaan LEGO -palikoista. Vuonna 2012 se ohitti Mattelin nousten maailman suurimmaksi leikkikaluvalmistajaksi. Nimi “LEGO” on lyhenne kahdesta tanskan kielen sanasta “leg godt”, jotka tarkoittavat “leiki hyvin”. Se on nimemme ja ihanteemme. Ole Kirk Kristiansen perusti LEGO Groupin vuonna 1932. Yritys on siirtynyt isältä pojalle, ja nykyään sitä johtaa perustajan lapsenlapsi Kjeld Kirk Kristiansen. Palikoiden sisältämä nuppi ja putki-kiinnitysmekanismi patentointiin vuonna 1958. Nykyään The LEGO Group valmistaa monenlaisia rakennussarjoja jotka muodostuvat erilaisista palikoista. Lisäksi The LEGO Group tekee myös minifiguureja, joita on valmistettu useita miljardeja.

Yritys on kehittynyt lähes 80 vuodessa huimasti – pienestä puusepänverstaasta moderniksi maailmanlaajuiseksi yritykseksi. Yrityksen motto ”Only the best is good enough” ohjaa yrityksen toimintaa. Yritys on sitoutunut lasten kehittämiseen ja tarjoamaan tulevaisuuden rakentajille inspiraatiota luovan leikin ja oppimisen keinoin. LEGO tuotteita myydään kautta maailman. Tuotevalikoimaan voi tutustua osoitteessa www.lego.com.

LEGO, LEGO logo, Minifigure, DUPLO, BIONICLE, LEGENDS OF CHIMA, FRIENDS logo, MINIFIGURES logo, DIMENSIONS, MINDSTORMS, MIXELS, NINJAGO ja NEXO KNIGHTS ovat LEGO Groupin tavaramerkkejä. © 2017 The LEGO Group.

  • LEGO Speed Champions 76922 BMW M4 GT3‑ ja BMW M Hybrid V8 ‑Kilpa-autot LEGO® Speed Champions tuplapakkauksesta voit loihtia 2 BMW M Motorsport ‑kilpa-autoa kokoelmasi koristeeksi. Rakenna M4 GT3‑ ja M Hybrid V8 ‑pienoismallit koristeeksi tai laita ne kisaamaan toisiaan vastaan. Molemmat kilpa-autot ovat täynnä aitojayksityiskohtia, jotka kuvastavat legendaarisen saksalaisen autovalmistajan tyyliä ja teknologiaa. Setti sisältää myös kuljettajaminihahmot, jotka voi laittaa istumaan autojen rattiin. Tuote sisältää 676 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 9v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 2 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Speed Champions 76921 Audi S1 E-tron Quattro ‑Kilpa-auto Koe Audi S1 e-tron quattro ‑kilpa-auto kaikilla aisteilla! 1980-luvulta tuttu legendaarinen auto on saanut uuden futuristisen ulkoasun, ja voit nyt rakentaa huipputehokkaan, sähkömoottorilla varustetun kilpa-auton LEGO® palikkaversiona. Upea pienoismalli sopii innokkaille autofaneille keräilyyn, rakenteluun ja koristeeksi. Voit myös laittaa kuljettajaminihahmon ratin taakse ja kiihdyttää vauhdikkaisiin kisatunnelmiin. Tuote sisältää 274 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 9v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 1 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Speed Champions 76920 Ford Mustang Dark Horse ‑Urheiluauto Ampaise radalle tai kiihdytä kadulle tehokkaalla Ford Mustang Dark Horse ‑urheiluautolla, joka edustaa uutta amerikkalaista tyyliä ja teknologiaa. Rakenna koristeeksi superupea LEGO® Speed Champions keräilymalli aidosta esikuvasta tuttuine yksityiskohtineen. Pienoismallin mukana tulee Dark Horse ‑huppariin sonnustautunut kuljettajaminihahmo, jonka voi laittaa auton rattiin kisaleikeissä. Tuote sisältää 344 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 9v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 1 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Speed Champions 76919 2023 McLaren Formula 1 ‑Kilpa-auto Juhlista McLaren Racing ‑tiimin 60-vuotista historiaa 2023 McLaren Formula 1 ‑kilpa-autolla. Tämä tyylikäs ja dynaaminen menopeli on kisannut Formula One World Championship ‑kilpailuissa. Rakenna LEGO® Speed Champions keräilymalli koristeeksi alkuperäisestä esikuvasta tuttuine yksityiskohtineen. Leikkisetti sisältää myös kuljettajaminihahmon kypärineen jännittäviin kisoihin radalla. Tuote sisältää 245 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 9v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 1 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Harry Potter 76429 Puhuva Lajitteluhattu Rakenna palikoista Velhomaailman taikaa pursuva, Tylypahkasta tuttu lajitteluhattu, joka on täynnä yllätyksiä! Hipaise hatun yläosaa kallelleen tai laita se päähäsi, niin kuulet, kun se puhuu. Hatusta kuuluu 31 erilaista äänitehostetta! Mihin tupaan hattu sinut laittaa? Onko se Rohkelikko, Luihuinen, Puuskupuh vai Korpinkynsi? Täydennä hauska koriste mukana tulevalla jalustalla ja Harry Potter™ ‑minihahmolla. Tuote sisältää 561 LEGO -osaa. Ikäsuositus 18v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 1 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Star Wars 75387 Astuminen Tantive IV ‑Alukseen Uppoudu Star Wars: Uusi toivo elokuvasta tuttuun kohtaukseen Darth Vaderin vallatessa Tantive IV. Astu näyttävästi sisään ovesta ja anna taistelutunnelmien temmata mukaansa Darth Vaderin iskusotilaiden ja kapteeni Antillesin laivuesotilaiden ottaessa mittaa toisistaan. Kuka vie voiton? Sinä päätät! Kun taistelut on taisteltu, palikoista rakennettavan pienoismallin voi laittaa koristeeksi LEGO® Star Wars™ valikoiman 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutetun ARC-sotilas Fivesin minihahmon kera. Tuote sisältää 502 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 8v. Tuotemerkki : LEGO Minifiguureja: 7 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Star Wars 75379 R2-D2 Täydennä kotisi sisustusta Star Wars™ universumin rakastetuimmalla droidilla rakentamalla leikkisän hahmon pienoismalli. R2-D2:n päätä voi kääntää, ja se pystyy liikkumaan, kun 3. jalan kiinnittää paikoilleen. Täydennä rakennelma legendaarisilla työkaluilla ja tutkalla. Laita pienoismalli esille jalustaan R2-D2-tietokyltin, R2-D2 LEGO® hahmon ja LEGO Star Wars valikoiman 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutetun Darth Malak ‑minihahmon kera. Tuote sisältää 1050 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 10v. Tuotemerkki : LEGO Minifiguureja: 2 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Star Wars 75375 Millennium Falcon Päästä luovat voimasi valloilleen Star Wars™ universumin legendaarisimman tähtilaivan, Han Solon Millennium Falcon ‑aluksen, parissa. Ikuista Star Wars: Uusi toivo elokuvasta tuttu tähtilaiva kaikkine tuttuine yksityiskohtineen. Valmiin Millennium Falconin voi laittaa esille jalustaan näyttävään asentoon. Täydennä eeppinen koriste vielä nimikyltillä ja LEGO® Star Wars valikoiman 25-vuotisjuhlavuoden palikalla. Tuote sisältää 921 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Star Wars 75372 Kloonisoturin ja Taisteludroidin Taistelupakkaus Valmistaudu kloonisotilaan ja taisteludroidin eeppisiin Star Wars™ taisteluihin! Ampaise toiminnan ytimeen nuppeja tulittavalla kloonisotilaan kiituripyörällä. Varo kuitenkin taisteludroidin STAP-kiituria ja tri-droidin 3 ohjusasetta. Tähtää supertaisteludroideja kohti puolustuslinnakkeesta ja nappaa kilvet avuksi lähitaisteluun! Kuka voittaa tämän kloonisodan? Sinä päätät! Tuote sisältää 215 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 7v. Tuotemerkki : LEGO Minifiguureja: 9 kpl UUTUUS 1/2024
  • LEGO Disney Princess 43249 Stitch Hengaile seuranasi kaikkien aikojen siistein avaruusolento: Stitch! Rakenna ohana-juhliin LEGO® ǀ Disney setin suloinen Stitch hauskassa havaijilaispaidassaan, ja vie hänet sitten jäätelölle. Sen jälkeen voit laittaa Stitchin esille, suunnata korvat alas‑ tai ylöspäin ja pään eteen tai sivulle. Jos haluat, laita Stichin käteen jäätelötötterö ja päähän tämän suosikkikukka. Aloha! Tuote sisältää 730 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 9v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 3/2024
  • LEGO Technic 42181 VTOL Raskaan Kuorman Avaruusalus LT81 Rakenna uutta tulevaisuutta kaukaisilla planeetoilla leikeissä LEGO® Technic VTOL Raskaan kuorman avaruusalus LT81 setillä. Pyöritä moottoreita, nouse ilmaan ja nosta laskeutumistelineet. Laske koura ja nappaa mukaan kuormakapseli, jonka sisällä on miniavaruusmönkijä. Tämä megakone on täydellinen menopeli tulevaisuuden maailmoihin. Tuote sisältää 1365 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 10v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2024
  • LEGO Technic 42180 Mars-tutkijoiden Kulkija Valmistaudu tutkimusmatkalle Marsiin LEGO® Technic Mars-tutkijoiden kulkijalla. Testaa jousitusta, jonka avulla kulkija pärjää Marsin vaativissa maastoissa. Ohjaa kulkija työkohteeseen. Siirrä nosturilla robottikulkijaa, työkaluja ja polttoainereaktoria. Tutustu miehistön asuintiloihin ja astronauttien välineistöön, kuten näytteidenottoastioihin ja kaasu‑ ja vesisäiliöihin. Tuote sisältää 1599 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 11v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2024
  • LEGO Technic 42179 Maapallo ja Kuu Kiertoradalla Tutustu Maapallon, Auringon ja Kuun sijaintiin ja liikkeisiin rakentamalla interaktiivinen LEGO® Technic Maapallo ja Kuu kiertoradalla setti. Tutustu Kuun kiertorataan Maapallon ympäri Maapallon kiertäessä Auringon ympäri. Käännä vivusta, niin näet Kuun ja Maapallon aidonnäköisen liikkeen kiertoradoillaan. Painetut kuukaudet ja kuun vaiheet kertovat Maapallon, Auringon ja Kuun sijainnista vuoden ympäri. Tuote sisältää 526 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 10v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2024
  • LEGO Technic 42178 Avaruuskuormaaja LT78 Haaveiletko koskaan, millaista olisi elää ja työskennellä toisella planeetalla? Nyt voit kuvitella, millaista se olisi ja rakentaa LEGO® Technic Avaruuskuormaaja LT78 setin. Tämä maastoajoneuvo sopii leikkeihin, joissa tutkitaan planeettoja ja kuljetaan monenlaisessa maastossa. Ohjaa kuormaajaa, nosta hyttiä ja liikuttele rahtia nosturilla. Tuote sisältää 435 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 8v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2024
  • LEGO Technic 42171 Mercedes-AMG F1 W14 E Performance Kilpa-ajajat kutsuvat sitä ”tilaksi”. Superkeskittymistä, jota tarvitaan huipputason suoritukseen. Nyt on sinun aikasi kokea tila, kun rakennat LEGO® Technic Mercedes-AMG F1 W14 E Performance (42171) pienoismallin. Siinä on ohjaus, urheilulliset renkaat, 6-sylinterinen mäntämoottori, tasauspyörästö ja liikuteltava takasiipi. Tämä malli näyttää upealta koristeena aidon värimaailmansa ja näyttävien yksityiskohtiensa ansiosta. Tuote sisältää 1642 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2024
  • LEGO Technic 42170 Kawasaki Ninja H2R ‑Moottoripyörä Tuote sisältää 643 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 10v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2024

Otsikko

Go to Top