LEGO Group on tanskalainen leikkikaluja valmistava perheyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Tanskan Billundissa. Muut päätoimistot sijaitsevat Yhdysvalloissa Enfieldissä, Isossa-Britanniassa Lontoossa, Kiinassa Shanghaissa sekä Singaporessa. Yhtiö tunnetaan valmistamistaan LEGO -palikoista. Vuonna 2012 se ohitti Mattelin nousten maailman suurimmaksi leikkikaluvalmistajaksi. Nimi “LEGO” on lyhenne kahdesta tanskan kielen sanasta “leg godt”, jotka tarkoittavat “leiki hyvin”. Se on nimemme ja ihanteemme. Ole Kirk Kristiansen perusti LEGO Groupin vuonna 1932. Yritys on siirtynyt isältä pojalle, ja nykyään sitä johtaa perustajan lapsenlapsi Kjeld Kirk Kristiansen. Palikoiden sisältämä nuppi ja putki-kiinnitysmekanismi patentointiin vuonna 1958. Nykyään The LEGO Group valmistaa monenlaisia rakennussarjoja jotka muodostuvat erilaisista palikoista. Lisäksi The LEGO Group tekee myös minifiguureja, joita on valmistettu useita miljardeja.

Yritys on kehittynyt lähes 80 vuodessa huimasti – pienestä puusepänverstaasta moderniksi maailmanlaajuiseksi yritykseksi. Yrityksen motto ”Only the best is good enough” ohjaa yrityksen toimintaa. Yritys on sitoutunut lasten kehittämiseen ja tarjoamaan tulevaisuuden rakentajille inspiraatiota luovan leikin ja oppimisen keinoin. LEGO tuotteita myydään kautta maailman. Tuotevalikoimaan voi tutustua osoitteessa www.lego.com.

LEGO, LEGO logo, Minifigure, DUPLO, BIONICLE, LEGENDS OF CHIMA, FRIENDS logo, MINIFIGURES logo, DIMENSIONS, MINDSTORMS, MIXELS, NINJAGO ja NEXO KNIGHTS ovat LEGO Groupin tavaramerkkejä. © 2017 The LEGO Group.

  • LEGO 10274 Ghostbusters™ Ecto-1-Auto Nosta protonipakkaus selkääsi ja lähde matkaan ikisuositun Ghostbusters™ ECTO-1 -auton LEGO® palikoista rakennettavalla pienoismallilla. Tämä setti sopii juuri sinulle, Ghostbustersin ystävä tai LEGO palikoiden fani. Ja sinulle, joka etsit uutta projektia, johon keskittyä. Tämä LEGO setti on pullollaan mahtavia yksityiskohtia, joiden parissa aika rientää mukavissa merkeissä. Kun ECTO-1-auton pienoismalli on rakennettu, se kerää katseet kodin tai toimiston koristeena. Tuote sisältää 2352 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2021 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10291 Queer Eye – Fab Fiven Loft Asunto Tämä ohjelma muuttaa ihmisten elämää, arvostaa yksilöllisyyttä ja kannustaa positiivisuuteen eri puolilla maailmaa kaikkialla, missä sitä seurataan. Nyt voit fanittaa suosikkitelevisiosarjaasi tämän LEGO® Queer Eye – Fab Fiven loft-asuntosetin avulla. Nauti mukaansatempaavasta rakennelmasta ja toteuta aina niin tyylikäs sisustus. Pidä hauskaa bongaamalla yksityiskohtia, jotka kuvastavat viisikon erityistaitoja ja persoonallisuutta. Tuote sisältää 974 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 7 kpl UUTUUS 10/2021 HARVINAISUUS
  • LEGO 10298 Vespa 125 Italialaisen tyylin ikoni. Vapauden symboli. Kunnianosoitus ihanalle elämälle – La Dolce Vita. Vespa Piaggio on kaikkea tätä ja paljon muuta. Nyt voit rakentaa LEGO® Vespa 125 pienoismallin ja koriste-esineen ikiomaksi. Pastellinsinisen mallin inspiraation lähteenä on 1960-luvun klassikko-Vespa – tämä sinisen sävy oli myös yksi Vespan alkuperäisistä tuotantoväreistä. Syvenny rentouttavaan projektiin, rakenna kaikki yksityiskohdat ja laita pienoismalli esille kunniapaikalle. Tuote sisältää 1106 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2022 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10300 Aikakone Paluu Tulevaisuuteen ‑Elokuvasta Rakenna ainutlaatuinen kunnianosoitus eeppiselle elokuvalle tästä aikuisille suunnatusta rakennussarjasta: LEGO® Aikakone Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta. Rentoudu LEGO rakennelman parissa ja rakenna legendaarisen auton kaikki yksityiskohdat. Valitse haluamasi malli 3 vaihtoehdosta – yksi trilogian jokaisesta elokuvasta. Valmis pienoismalli on täydellinen katseenvangitsija kotiin tai konttorille. Tuote sisältää 1868 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 2 kpl UUTUUS 4/2022 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10302 Optimus Prime Tuote sisältää 1508 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 8/2022 HARVINAISUUS!
  • Sale!

    LEGO 10306 Atari 2600

    249,90 
    LEGO 10306 Atari 2600 Tuote sisältää 2532 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 1 kpl UUTUUS 8/2022 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10313 Luonnonkukkakimppu Ilahduta itseäsi LEGO® Icons Luonnonkukkakimpulla tai anna setti lahjaksi ystävälle. Tämä kimppu ei lakastu ikinä! Setin nokkelasti toteutetuista LEGO osista voi rakentaa 8 erilaista luonnonkukkaa, jotka voi sommitella värikkääksi asetelmaksi. Kukissa on säädettävät varret, joten voit antaa luovuutesi puhjeta kukkaan ja loihtia näyttävän kimpun kotisi koristeeksi. Tuote sisältää 939 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 2/2023 HARVINAISUUS
  • LEGO 10314 Kuivakukka-asetelma Aikuisille suunnatun LEGO® Icons Kuivakukka-asetelma (10314) rakennussetin parissa voit rentoutua ja rauhoittua luovan puuhan parissa. Hätkähdyttävän aidoista LEGO kukista voi sommitella asetelman, jonka voi ripustaa koristeeksi seinälle. Setin voi yhdistää myös sarjan muihin tuotteisiin yhdeksi suuremmaksi asetelmaksi. Malli on jaettu osioihin, joten se on mukava yhteinen projekti 2 rakentelijalle. Tämä setti on nappivalinta yhteisiin hetkiin läheisten kanssa. Tuote sisältää 812 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 2/2023 HARVINAISUUS
  • LEGO 10317 Land Rover Classic Defender 90 LEGO® Icons Land Rover Classic Defender 90 rakennussetti antaa uutta virtaa luovuudelle. Mukaansatempaava projekti sopii erityisesti autojen ystäville. Pienoismalli on kunnianosoitus menneiden vuosien Defender-klassikoille. Pienoismallissa on toimiva ohjaus ja jousitus sekä yksityiskohtaiset sisätilat. Rakenna Land Rover Estate ‑mallille uskollinen versio tai tuunaa mallisi eeppisiin maastoseikkailuihin. Tuote sisältää 2336 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 4/2023 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10321 Corvette Avaa ovi vangitsevaan rakennusprojektiin aikuisille suunnatun LEGO® Icons Corvette (10321) pienoismallin parissa. Ikuista Chevroletin vuosimallin 1961 rakastettu avomallinen urheiluauto ja kokoa sen jokainen yksityiskohta osa osalta. Valitse sitten umpi- tai avokatto ja pysäköi luomuksesi paikkaan, jossa se on kaikkien ihailtavana. Tuote sisältää 1210 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 0 kpl UUTUUS 2023 HARVINAISUUS!
  • Sale!

    LEGO 10323 PAC-MAN -Pelikone

    269,90 
    LEGO 10323 PAC-MAN -Pelikone Matkaa ajassa taaksepäin 1980-luvulle aikuisille suunnatun LEGO® Icons PAC-MAN-pelikoneen (10323) parissa. Uppoudu palkitsevaan projektiin ja rakenna eeppistä sokkelopeliä esittävä pelikone, joka on monien mielestä kaikkien aikojen vaikuttavin videopeli. Aitoja yksityiskohtia. Tämä LEGO pienoismalli on täynnä retrotyylisiä yksityiskohtia ja hauskoja toimintoja, kuten 4 suuntaan liikkuva joystick ja valaistu kolikkoaukko. Aktivoi tuttujen hahmojen takaa-ajoa esittävä mekaaninen sokkelo kahvaa kääntämällä tai tutki mekaanisia yksityiskohtia avaamalla takapaneeli. Setin osista voi toteuttaa myös 1980-luvun pelihallia esittävän rakennelman pelaajan minihahmoineen. Mukana on myös esittelyrasia, jonka pyöriville alustoille PAC-MAN‑, BLINKY‑ ja CLYDE-hahmot voi laittaa näytille. Tuote sisältää 2651 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 0 kpl UUTUUS 2023 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10327 Dyyni Atreides Royal Ornithopter Aikuisille suunnatun LEGO® Icons Dyyni Atreides Royal Ornithopter rakennussetin parissa voit uppoutua luovaan elämykseen. Rakenna vuoden 2021 Dyyni-elokuvasta tuttu yksityiskohtainen pienoismalli, jossa on ulostaitettavat lepattavat siivet ja sisäänvedettävä laskuteline. Tämä setti on upea koriste kotiin tai työpaikalle. Mukana tulevat 8 minihahmoa herättävät elokuvan eeppiset kohtaukset eloon. Tuote sisältää 1369 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 7 kpl UUTUUS 2/2024 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10330 McLaren MP4/4 & Ayrton Senna Kaasuta moottoriurheilun maailmaan aikuisille suunnatulla LEGO® Icons rakennusprojektilla. Vuoden 1988 McLaren MP4/4 on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä F1-autoista. McLarenin ja SENNA-brändin kanssa yhteistyössä toteutettu pienoismalli vakuuttaa aidoilla yksityiskohdillaan ja realistisilla toiminnoillaan. Setissä on mukana jalusta autolle sekä Ayrton Sennan minihahmo. Tuote sisältää 693 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 3/2024 HARVINAISUUS!
  • LEGO 10331 Kuningaskalastaja Aikuisille suunnatun LEGO® Icons Kuningaskalastaja setin parissa voit uppoutua mukaansatempaavaan projektiin. Tämä majesteettinen lintu tunnetaan näyttävästä höyhenpeitteestään ja uskomattomasta saalistuskyvystään. Nyt voit rakentaa ikiomaksi LEGOversion linnusta, joka nousee vedestä saalis nokassaan. Uppoudu mielekkääseen elämykseen ja laita luomuksesi sitten esille muistuttamaan luonnon ihmeistä. Tuote sisältää 834 LEGO -osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 2/2024 HARVINAISUUS!
  • LEGO 21316 The Flintstones Liity modernin kivikautisen Flintstonen perheen seuraan Bedrockin kaupungissa! Rankan louhoksella vietetyn työpäivän jälkeen Fred Fl intstone ajaa kotiin vaimonsa Wilman luo. Kutsu Barney ja Betty rentoutumaan kivisohvalle tai katso televisiota tai keilaa Barneyn kanssa. Kiinnitä valtava dinosauruksen kylkiluu autoon ja toivo, ettei se kaadu! Rakenna ja esittele tai luo uudestaan suosikkikohtauksiasi klassikkosarjan piirroshahmojen kanssa – mitä ikinä teetkin, sinulla on taatusti jabadabaduu-hauskaa tämän hienon retrorakennuslelun parissa! Tuote sisältää 748 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 10v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 4 kpl UUTUUS 2019
  • LEGO 21318 Tree House Rakenna tämä erittäin yksityiskohtainen 3 036-osainen LEGO® Ideas 21318 Puumaja setti leikkeihin ja näytteille. Kokeneille LEGO rakentajille suunnattu haastava rakennelma sopii koko perheelle. Settiin kuuluu maisema-alusta ja kolme LEGO puumajamökkiä – makuuhuone, kylpyhuone ja lastenhuone. Puuhun voi vaihtaa joko vihreät kesälehdet tai keltaruskeat syksylehdet. Lehdet ja alustan kasvielementit on valmistettu kestävästi tuotetusta kasvipohjaisesta polyeteenimuovista. Puunlatvan ja mökkien katotvoi irrottaa leikkiä varten. Malli on täynnä leikkiin innostavia yksityiskohtia. Niihin lukeutuvat mm. rakennettava piknikpöytä ja tuolit, keinu, nuotio, aarrekartta ja aarteenmetsästykseen soveltuva kätketty jalokivi sekä makuuhuonemökin parvekkeella oleva veivattava nostolaite. Tämä syntymäpäivälahjaksi sopiva ainutlaatuinen luova setti sisältää äiti-, isä- ja lapsiminihahmot sekä lintuhahmon, joiden avulla voi leikkiä hauskoja perheleikkejä. Setti sisältää myös rakennusohjeet sisältävän vihkosen sekä tietoa tämän LEGO Ideas setin keksijästä – joka on itsekin sarjan fani – ja LEGO suunnittelijasta. Tuote sisältää 3036 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 16v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 4 kpl UUTUUS 8/2019
  • LEGO 21331 Sonic The Hedgehog™ – Green Hill Zone Tervetuloa Green Hill Zonelle kokemaan Sonic the Hedgehog™ ‑klassikkopelin suosikkihetkesi uudelleen. Herätä eloon aidot yksityiskohdat, kuten palmu, ikimuistettava siltasilmukka ja Dr. Eggmanin munanmuotoinen Eggmobile. Viritä jousi ja Sonic ponnahtaa Super Sonic ‑hyppyihin. Kerää kaaossmaragdeja rakennellessasi ja viimeistele malli asettamalla kaikki 7 Sonicin kanssa näytteille. Tämä mahtava koriste-esine on popkulttuuria parhaimmillaan. Tuote sisältää 1125 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 1 kpl UUTUUS 1/2022 HARVINAISUUS
  • LEGO 21341 Disneyn Hocus Pocus: Sandersonin Sisarusten Mökki Lumoava setti herättää muistoja Disneyn huikeasta Hocus Pocus ‑elokuvasta. Rakenna Sandersonin sisarusten mökki ja puutarhaportti, aita ja hautausmaa. Avaa mökin takaseinä ja katto, niin pääset tutustumaan kaikkiin karmiviin yksityiskohtiin museokaupasta noitien makuukamariin, joka on lepakoiden valtakunta. Pyöräytä vesiratasta, niin savupiipusta pölähtää pinkkiä ”savua”, sytytä tuli noidankattilan alle ja niin edelleen! Tuote sisältää 2316 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 6 kpl UUTUUS 7/2023 HARVINAISUUS
  • LEGO 21345 Polaroid OneStep SX-70 ‑Kamera Uppoudu elämykseen ja rakenna LEGO® palikoista Polaroid OneStep SX-70 ‑kameran pienoismalli ikiomaksi. Toteuta tutut yksityiskohdat, kuten etsin, värispektri ja valotuksen korjain. Laita yksi kolmesta Polaroid Time-Zero Land Film ‑filmipakkauksen ”valokuvasta” kameraan, paina punaista suljinpainiketta ja kuva liukuu ulos ihan kuin oikeassa kamerassa konsanaan! Tuote sisältää 516 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 1/2024 HARVINAISUUS
  • LEGO 40524 Auringonkukat Tuote sisältää 191 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 8v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 0 kpl UUTUUS 2022 HARVINAISUUS!
  • Sale!
    LEGO 40602 Talvitorin Myyntikoju Lapset uppoutuvat joulutunnelmaan suloisen Talvitorin myyntikoju (40602) ‑setin parissa. Palikoista rakennettava koju sisältää kassakoneen ja 3 minikokoista lelurakennelmaa (junan, raketin ja Pähkinänsärkijä-sotilaan). Kojun katolla on vintti, johon mahtuu 2 joululahjaa. Settiin kuuluu myös joulukuusi, lumiukko ja 2 jouluvillapaitaan puettua minihahmoa. Tämä jouluaiheinen LEGO® setti sopii yli 8-vuotiaille lapsille ja kehittää heidän tarinointitaitojaan. Tuote sisältää 271 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 8v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 2 kpl UUTUUS 2023 HARVINAISUUS!
  • LEGO 40647 Lootuskukat Loihdi itsellesi luonnonihme LEGO® Lootuskukat (40647) rakennussetistä. Kaikkialla maailmassa tunnetun kukan LEGO versio esittää maljakossa olevia 2 kukkivaa lootuskukkaa sekä pinkin ja valkoisen sävyisiä nuppuja pitkine vihreine varsineen. Kaunis LEGO kukkakimppu on upea syntymäpäivä‑ tai yllätyslahja, jonka voi yhdistää muihin rakennettaviin LEGO kukkasetteihin (myydään erikseen). Tuote sisältää 220 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 8v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 0 kpl UUTUUS 2023 HARVINAISUUS!
  • LEGO 40725 Kirsikankukat Tämän setin parissa luovuus puhkeaa kukkaan! LEGO® Kirsikankukat setistä loihdit upean keväisen koristeen silmien iloksi. Päästä luovuus valloilleen ja koristele 2 ruskeaa oksaa vaaleanpunaisilla ja valkoisilla kukilla. Valmis rakennelma vangitseekatseet kotisi koristeena, mutta se on myös ilahduttava lahja läheiselle. Tuote sisältää 430 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 8v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 1/2024
  • LEGO 40747 Narsissit LEGO® Narsissit (40747) setti sopii lahjaksi kaikkiin tilanteisiin varttuneemmille viherpeukaloille sekä lapsille, pojille ja tytöille 8-vuotiaasta alkaen. Rakenna 4 pastellinsävyistä kukkaa, jotka eivät lakastu ikinä. Setti sisältää 2 keltaista ja 2 valkoista narsissia vihreine varsineen ja eri asentoihin aseteltavine lehtineen, joten voit muunnella kukkia oman maun mukaan. Laita valmiit narsissit esille sellaisenaan tai yhdistä ne muihin LEGO kukkateeman setteihin (myydään erikseen) suuremmaksi ja värikkäämmäksi asetelmaksi. Tuote sisältää 216 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 8v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 1/2024
  • LEGO 76989 Horizon Forbidden West: Pitkäkaula Rakenna upea LEGO® palikkaversio Pitkäkaulasta ja tutustu Horizonin maailmaan. Rakenna eeppisen koneen aidot yksityiskohdat LEGO tyyliin. Valmis setti seisoo jalustalla tutussa Horizon maisemassa, josta löytyvät mm. koivu ja ruosteinen liikennevalo. Upea koriste-esine on valmis, kun lisäät siihen pelin sankarin Aloyn LEGO minihahmona sekä tarkkailijahahmon. Tuote sisältää 1222 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 5/2022 HARVINAISUUS
  • LEGO 80033 Evil Macaquen Robotti Tuote sisältää 853 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 8v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria : Rakennuslelut Minifiguureja : 5 kpl UUTUUS 2022 HARVINAISUUS!
  • Sale!
    LEGO Architecture 21044 Pariisi Vangitse Pariisin arkkitehtuurin loisto tämän upean LEGO® Architecture Paris Skyline -setin avulla. Se kokoaa yhteen kuuluisan Riemukaaren, Champs-Elysées'n, Tour Montparnassen, Grand Palaisen, Eiffel-tornin ja Louvren inspiroivassa taivaanrantanäkymässä. Jokainen yksittäinen LEGO malli tarjoaa yksilöllisen ja palkitsevan rakennuskokemuksen sekä realistiset värit ja todelliset mittasuhteet suhteessa toisiinsa. Ruoho ja puistikot sekä koristeellinen Pariisi-nimikyltti antavat viimeisen silauksen tälle maailman romanttisimman kaupungin erittäin yksityiskohtaiselle mallille – upea näyttelyesine kotiin tai toimistoon! Tuote sisältää 649 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 12v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 1/2019
  • Sale!
    LEGO Architecture 21057 Singapore Herätä Leijonakaupungin henki Singaporen kaupungin siluetin yksityiskohtaisella rakentelumallilla. Uppoudu rakenteluun 827-osaisen mallin parissa ja toteuta upeat LEGO® palikkaversiot mm. Marina Bay Sandista, OCBC Centre ‑pilvenpiirtäjästä, One Raffles Placesta, Lau Pa Satin ruokatorista ja Gardens by the Bay ‑puistosta. Pilvenpiirtäjien, jokirannan viehättävien vanhojen rakennusten ja vehreyden yhdistelmä vangitsee huomion. Tuote sisältää 827 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 1/2022
  • Sale!
    LEGO Architecture 21060 Himejin Linna Nauti laatuajasta uppoutuen rakennusprojektiin, josta syntyy Japanissa Himejin kaupungin kupeessa kohoavan linnan LEGO® palikkaversio. Kokoa linnan tunnistettavat yksityiskohdat kuten tornit, mutkaiset kulkureitit ja epäsymmetriset seinät. Rakenna linnan mahtavat tilukset kirsikkapuineen ja viimeistele upea koriste-esine puilla, joissa on vihreä lehvästö tai pinkit kukat. Tuote sisältää 2125 LEGO-osaa. Ikäsuositus : yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 8/2023
  • Sale!
    LEGO Art 31202 Disney's Mickey Mouse Kutsu sarjakuvatähdet kotiisi! Keskity hetkeksi rakentamaan toinen kahden suosikkihahmosi – Disneyn Mikki Hiiren ja Minni Hiiren – muotokuvasta tai yhdistä 2 setistä suurempi taideteos, jossa molemmilla hahmoilla on omanlaisensa tausta. Pakkaukseen sisältyvä äänite luo tunnelmaa ja saattaa syvemmälle projektin syövereihin. Kun olet valmis, lisää Disneyn allekirjoituslaatta ja aseta taideteoksesi näytteille! Tuote sisältää 2658 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 1/2021
  • Sale!

    LEGO Art 31207 Kukkataidetta

    79,92 
    LEGO Art 31207 Kukkataidetta Ilahduta itseäsi upealla taideprojektilla, jonka toteutat omin käsin. LEGO® Art setistä voit sommitella 3 erilaista kukkakuvioita. Kukista ja taustoista voi rakentaa erilaisia versioita, ja teoksen voi asettaa kehyksissä kunniapaikalle seinälle tai hyllylle. Sovita sisustukseesi tai rakenna gallerian seinälle sopiva katseenvangitsija. Sinä vastaat valinnoista ja luovasta näkemyksestä! Tuote sisältää 2870 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 8/2022
  • Sale!
    LEGO Art 31210 Modernia Taidetta Ilmaise itseäsi rakentamalla upea abstrakti taideteos LEGO® rakennussarjasta. Kokoa erilaisista kokonaisuuksista näyttävä, moniulotteinen taideteos, jonka voi myös purkaa ja koota aina uudelleen. Uppoudu palkitsevaan rakennuselämykseen ja ripusta lopputulos seinälle. Tuote sisältää 805 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut UUTUUS 8/2023
  • LEGO Art 31211 The Fauna Collection – Arapapukaijat LEGO® Art The Fauna Collection – Arapapukaijat rakennussetti tuo luonnonläheisyyttä ja värien juhlaa kotisi sisustukseen. Rakenna palikoista 2 arapapukaijaa, joista toinen istuu kukkien täyttämällä oksalla ja toinen on lähdössä lentoon siivet levitettyinä. Uppoudu omaan aikaan tai rakenna yhdessä ystävien kanssa. Palkitsevan rakennuselämyksen jälkeen voit ripustaa upean moniulotteisen, kehyksettömän taideteoksen seinälle. Tuote sisältää 644 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 18v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 1/2024
  • Sale!
    LEGO Avatar 75571 Neytiri ja Thanator vs. Quaritch AMP -Puvussa Hyppää Thanatorin selkään ja luo siihen yhteys Na’vi kurulla. Kiidä sitten taisteluun eversti Quaritchia vastaan Neytirin rinnalla! Sukella keskelle toimintaa mahtavalla LEGO® Avatar setillä ja osallistu eeppiseen lopputaisteluun. Rakenna sademetsämaisema, jossa on pimeässä hohtavia osia. Aseta eversti AMP-pukuun ja nosta Neytiri Thanatorin selkään, niin toiminta voi alkaa. Kuka vie voiton? Sinä päätät! Tuote sisältää 560 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 9v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 2 kpl UUTUUS 10/2022
  • Sale!
    LEGO Avatar 75572 Jaken ja Neytirin Ensilento Bansheella Osoita, että olet kelpoinen liittymään na’vien joukkoon lentämällä bansheella! LEGO® Avatar setti, jonka leikeissä liitelet Jaken ja Neytirin kanssa ympäri Hallelujah-vuoria. Kiipeä bansheen selkään, luo yhteys olentoon Na’vi kurullasi ja kohoa kohti pilviä. Syöksähtele läpi köynnösten ja vuorien muodostamien kulkuväylien, jotka yhdistävä leijuvat vuoret. Laskeuduttuasi halaa bansheetasi ja anna sille herkku. Olipa mahtavaa! Tuote sisältää 572 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 9v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 2 kpl UUTUUS 10/2022
  • Sale!
    LEGO Avatar 75573 Leijuvat Vuoret: Kohde 26 ja RDA Samson Lähde seikkailemaan Pandoralle Jaken, Normin, tohtori Gracen ja Trudyn kanssa LEGO® Avatar setin siivittämänä! Kipua SA-2 Samson ‑helikopteriin ja suuntaa Kohteeseen 26. Auta tohtori Gracea kasvitieteellisessä tutkimuksessa laboratoriossa. Aseta Jake linkkiyksikköön ja herätä hänen Avatarinsa. Katso, hevosolento! Hyppää sen selkään, muodosta yhteys ja tutustu alueeseen Jaken ja Normin kanssa. Raportoikaa keräämänne tiedot tohtori Gracelle! Tuote sisältää 887 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 9v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 5 kpl UUTUUS 10/2022
  • Sale!
    LEGO Avatar 75574 Toruk Makto ja Sielujen Puu Liity Jake Sullyn, Neytirin, Mo’atin ja Tsu’Teyn seuraan Sielujen puun luo! LEGO® Avatar setti kuvaa hetkeä, jossa Jake yhdistyy majesteettiseen Torukiin ja hänestä tulee Toruk Makto. Uppoudu vaikeaan taisteluun na’vi-kansan tärkeän maamerkin puolustamiseksi, lennä Torukilla tai ratsasta vikuroivalla hevosolennolla. Anna puun juurien kietoa sinut syleilyynsä ja liity yhdessä matkaaviin na’veihin! Tuote sisältää 1212 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 12v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 4 kpl UUTUUS 10/2022
  • Sale!
    LEGO Avatar 75575 Ilun Löytö LEGO® Avatar Ilun löytö setin parissa voit sukeltaa Pandoran upeaan maailmaan. Lähde Tsireyan ja Tukin mukaan jännittäviin vedenalaisiin seikkailuihin. Rakenna elokuvasta tutut suosikkikohtauksesi tai keksi ikiomia tarinoita. Yhdistä na’vi-muodossa oleva hahmo ilu-hahmoon ja liidä katsomaan Pandoran värikkäitä vedenalaisia koralliriuttoja. Tuote sisältää 179 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 8v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 2 kpl UUTUUS 1/2023
  • Sale!
    LEGO Avatar 75576 Skimwingin Seikkailu Ota kaikki irti hahmon na’vi-muodosta ja tee tuttavuutta hurjan skimwingin kanssa. Pidä tiukasti kiinni liitäessäsi korallien koristaman Pandoran meren halki. Lähde Jake Sullyn ja Metkayina-klaanijohtaja Tonowarin joukon jatkoksi jännittäviin meriseikkailuihin. Uppoudu elokuvasta tuttuihin suosikkikohtauksiin tai keksi ikiomia tarinoita. Tämän upean LEGO® Avatar setin parissa tutustut Pandoran tarujen maailmaan. Tuote sisältää 259 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 8v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 2 kpl UUTUUS 1/2023
  • Sale!
    LEGO Avatar 75578 Metkayinan Koti Riutalla Suuntaa matkalle avaruuteen ja kuuhun nimeltä Pandora. Lähde Neytirin, Kirin, Ronalin ja Tonowarin mukaan Metkayinan kylään, joka sijaitsee Pandoran koralliriuttojen tuntumassa mangrovepuita muistuttavien jättikasvien siimekseen. Melo Metkayina-kanootilla ja tutki värikkäitä koralleja. Tämän LEGO® Avatar setin parissa voit leikkiä elokuvasta tuttuja seikkailuja tai keksi ikiomia tarinoita. Tuote sisältää 528 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 9v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 4 kpl UUTUUS 1/2023
  • Sale!
    LEGO Avatar 75579 Tulkun Payakan ja Crabsuit Lähde Lo’akin ja Tsireyan joukon jatkoksi seikkailemaan Pandoran vedenalaiseen maailmaan, jota vaarallinen RDA-soturi tutkii tehokkaan ja ravuksi muuntautuvan Crabsuit-sukellusaluksen voimin. Pidä Payakan-tulkunista tiukasti kiinni kiitäessäsi veden halki turvaan. Tämän vaikuttavan LEGO® Avatar setin parissa voit leikkiä elokuvan eeppisiä kohtauksia tai keksiä ikiomia jännittäviä tarinoita. Tuote sisältää 761 LEGO-osaa. Ikäsuositus: yli 10v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 3 kpl UUTUUS 1/2023
  • LEGO Batman Movie 70916 Batwing Kruisaile lentotilassa Batmanin™ ja Robinin kanssa tehokkaan Batwingin ohjaimissa. Ole varovainen – Harley Quinn™ tulittaa pikatykillään ja yrittää pudottaa sinut. Ammu jousikäyttöisillä aseilla ja kiekonheittimillä. Käännä siivet sitten laskeutumistilaan ja taistele kaupungin kaduilla. Vapauta auto Batwingin perästä ja aja Harleyn perään. Varon hänen moukarihyökkäyksiään ja iske takaisin Batmanin batarangilla. Vangitse tämä superroisto, ennen kuin hän aiheuttaa lisää kaaosta! Tuote sisältää 1053 LEGO-osaa. Ikäsuositus 9 – 14v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguurit: 3 kpl UUTUUS 6/2017
  • LEGO BrickHeadz 41600 Aquaman Rakenna oma LEGO® BrickHeadz -versio Aquamanista™ tutusta Justice League -elokuvasta. Tutki vesisupersankarin kuvioituja silmiä, suomuista panssaria, ruskeita hiuksia, partaa, solkea ja kolmikärkeä ja kuvittele, miten aallot murtuvat, kun kutsut valtameren voimaa! Pane hänet jalustalle ja esittele Atlantiksen perijää kaikille ystävillesi. Sadetakki ei sisälly pakkaukseen! Tuote sisältää 135 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 10v. Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 1/2018
  • LEGO Cars 8639 Ison Bentleyn Pako Salama McQueenia pidetään vankina Ison Bentleyn tornissa. Martti, Finn McMissile ja Holley Shiftwell ovat saapuneet hätään. Pystyvätkö sankarimme auttamaan tällä kertaa? Tuote sisältää 743 LEGO-osaa. Ikäsuositus : 7 - 12v Tuotemerkki : LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja : 0 kpl UUTUUS 06/2011
  • LEGO City 60205 Raiteet Ylitä kaikenlaisia esteitä hauskoilla ja joustavilla LEGO® City 60205 Raiteilla! Jatka junarataasi, jotta junasi voi kulkea uusiin paikkoihin. Pidä LEGO Cityn asukkaat tyytyväisinä ja junat kulkemassa sujuvasti! Tuote sisältää 20 LEGO-osaa. Ikäsuositus 5 – 12v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 0 kpl UUTUUS 7/2018
  • LEGO City 60246 Poliisiasema KABOOM! Kuuluisa konnatar Daisy Kaboom on juuri vapauttanut rikostoverinsa LEGO® Cityn poliisiaseman vankilasta! He kiitävät karkuun pakoautollaan pelottavan näköisen bulldogin kanssa! Onneksi Duke DeTain, poliisipäällikkö Wheeler, kaksi konstaapelia ja uskollinen poliisikoira ovat valmiina toimimaan. Käynnistä poliisin hulppea valvontalennokki, moottoripyörä ja kuorma-auto ja auta LEGO Cityn sankareita nappaamaan rosvot! Tuote sisältää 743 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 6v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 7 kpl UUTUUS 12/2019
  • Sale!
    LEGO City 60253 Jäätelöauto Dingeli-dong-dingeli-ding! Herkullista! LEGO® Cityn Jäätelöauto on täällä! Tee vielä yksi kierros makealla skeittilaudallasi, nosta sitten lauta pystyyn, riisu kypärä ja tule herkuttelemaan söpön koirasi kanssa. Auta jäätelömyyjää tarjoilemaan herkullisia tuutteja ja puikkoja. Sulje tarjoiluluukku ja aja mahtava, värikäs jäätelöauto seuraavalle pysäkille! Tuote sisältää 200 LEGO-osaa. Ikäsuositus yli 5v. Tuotemerkki: LEGO Kategoria: Rakennuslelut Minifiguureja: 2 kpl UUTUUS 12/2019

Otsikko

Go to Top